|
Talkoissa on haravoitu merenrantoja ja päiväkotien puistoja. Vanhainkodissa on ulkoiltu ja seurusteltu sekä muisteltu menneitä. Talkoita on ollut monenlaista. Yhdessä ja yhteisin ponnistuksin.
Talkoot on mukava suomalainen tapa tehdä asioita yhteiseksi hyväksi niin että itsellekin tulee hyvä mieli. Parhaillaan myös politiikkaa tehdään talkoilla. Kokoomuksen toivotalkoot on tästä ollut erittäin onnistunut esimerkki. Nyt ovat vuorossa hyvinvointiyhteiskunnan pelastamistalkoot.
Kokoomus on aloittanut työn hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi. Tätä työtä varten on puoluehallituksen nimeämä työryhmäkin mutta työ tehdään tietenkin kokoomuslaiseen tapaan talkoohengessä. Talouden taantuma, väestörakenteen muutos ja talouskasvua uhkaava pysyvä hidastuminen aiheuttavat mittavan haasteen, josta ei selvitä ilman ripeitä uudistuksia.
Uskon, että me suomalaiset selviämme tästä, mutta se onnistuu vain yhteistyöllä. Ensiksi, tarvitsemme toimia, jotka edistävät kestävää kasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä, sekä uudistuksia, jotka tekevät kaikesta työstä ja yrittämisestä kannattavaa. Toiseksi, meidän on pidennettävä työssäoloaikaa. Tiedämmehän, että 40-luvulla syntyneen henkilön elinaikana keskimääräinen elinikä on kasvanut yli 20 vuodella. Vaikka haluamme ja olemme saaneet lisää vuosia elämään, on meidän saatava myös lisää elämää ja aktiivista tekemistä vuosiin. Kolmanneksi, meidän on rohkeasti arvioitava hyvinvointiyhteiskuntaa ja löydettävä tavat tehdä vähemmällä enemmän ja paremmin. Meidän on luotava keinot ajoissa antaa apua, eikä vain sammutettava jo roihahtaneita tulipaloja.
On myös paljon asioita, joista meidän on päästävä eroon. Se lista on hälyttävän pitkä: yksinäisyys, lasten ja nuorten pahoinvointi, liikkumattomuus ja kasvava ylipaino, sekä ennaltaehkäisyn ja yhteisöllisyyden puute. Uudistuksia tarvittaisiinkin vaikka rahasta ei olisi puutetta. Eikä korjaustoimissa ole aina kyse pelkästään rahasta, vaan myös arvoista ja siitä miten me itse kukin toimimme omassa elämässämme.
Paljon on meillä tekemistä aivan perusasioiden kuntoon laittamisessa. Monet täysin välttämättömät peruspalvelut ovat rapautuneet hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa ja aina vain uusien, yleensä ongelmia korjaavien toimenpiteiden rakentamisessa. Muistan kun eräs kansanedustaja sanoi, että vaikka aikoinaan perheet olivat niin köyhiä, että lapsille jaettiin koulussa kumisaappaita, olivat kouluterveydenhoitaja saatavilla. Nyt näin ei ole läheskään joka koulussa ja tulokset kyllä näkyvät.
Hyvinvointiyhteiskunnan pelastamistalkoisiin tarvitaan koko kokoomusväki kautta maan. Talkoot alkoivat heti joulun jälkeen, ja tammikuussa kutsuin väkeä eduskuntaryhmämme huoneeseen keskustelemaan aiheesta. Samalla tuli testattua ryhmähuone, sillä paikalle tuli lähes 80 vierasta. Edessä olevia eduskuntavaalitalkoita varten oli hyvä nähdä, että nykyistä isompikin eduskuntaryhmä mahtuisi huoneeseen varsin hyvin!
|